Ilmestysteatteri -


Ilmestysteatteri ry on vapaa, ammatillinen teatteriryhmä, joka on perustettu vuonna 1990. Teatterin taiteellisena johtajana ja ohjaajana on sen perustamisesta lähtien toiminut teatteriohjaaja Salla Aas.

Teatterin kotipaikka on Heinola, josta käsin ryhmä on toiminut säännöllisesti vuodesta 1993 lähtien. Ilmestysteatteri tuottaa vuosittain 1-2 teatteriesitystä, joita on on esitetty mm. Heinolan WPK:n talon näyttämöllä sekä Heinolan kesäteatterilla. Ilmestysteatteri on vieraillut esityksillään mm. Joensuun ja Lahden kaupunginteattereissa. Teatterin esityksiä on nähty erilaisissa tapahtumissa mm. Savonlinnassa, Loviisassa, Helsingissä sekä Kiteellä.

Teatterilla ei ole vakituista henkilökuntaa, vaan työryhmät kootaan produktiokohtaisesti.

Ilmestysteatteri alaisuuteen on vuonna 2004 perustettu tanssiteatterijaos, nimeltään Tanssiteatteri NUPPU. Nuppu on tanssia tavoitteellisesti harrastaville nuorille tarkoitettu opetusteatteri, jonka tavoitteena on antaa mahdollisuus olla mukana kokoillan tanssiteatteriteoksissa, saada monipuolista ilmaisukoulutusta ja osallistua tarvittaessa Ilmestysteatterin produktioihin. Tanssiteatteri Nupun taiteellisena johtajana toimii tanssinopettaja Tuulikki Pohjola. Tanssiteatteri Nupun kummina toimii opetusneuvos ja tanssipedagogi Marketta Viitala.

Ilmestysteatterin motto: Teatterin tulee olla teatteria (teatrikalismi) sekä esteettisesti tai moraalisesti elähdyttävää. Teatterin keskeinen voimavara on näyttelijäntyö.


© Ilmestysteatteri
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com